Ei pitäisi ajatella vaan katsella, tuulen sointia ikkunoiden läpi, lehdettömien runkojen huojuntaa kohti haurasta jäätä, vettä joka pursuilee jääkerrosten läpi tomusokeripinnalla. Tälle polulle raskaat askeleet ovat hukkuneet, täällä ei uskaltaisi kävellä, ei ole koskaan uskaltanut, mutta on mennyt, koska toisetkin ovat.
Nyt tuntee olkapäässään tuulen, otsassaan roikkuvat oksat, lehdettömät ja kuivat hakkaavat ikkunaan, kunnes valo sytyttää säteet, jotka valuttavat ikkunalaudat pisara pisaralta, ryhtyvät rynnäkköön ja vihreys valtaa kaiken, vesi syöksyilee tuulen mukana, vaahtopäinä pitkin selkää.
Nyt tuntee olkapäässään tuulen, otsassaan roikkuvat oksat, lehdettömät ja kuivat hakkaavat ikkunaan, kunnes valo sytyttää säteet, jotka valuttavat ikkunalaudat pisara pisaralta, ryhtyvät rynnäkköön ja vihreys valtaa kaiken, vesi syöksyilee tuulen mukana, vaahtopäinä pitkin selkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti