YKSIN.

jos et sä saa mitään aikaan
miks sä ees yrität
jos kaikki aikas
valuu hukkaan
miks yksin nyhjötät

jos päästät irti
siitä mistä sä tykkäät
voit olla varma
et joku sen taas
kätees lykkää

jos joskus tuntuu
et päivät on pitkii
mieti miltä tuntuis
jos yöt oiski pätkii

jos sä istut yksin
ja itket iltaa
please, soita ees
vasten auringon siltaa

YÖN PIMEÄ PELKO.

te molemmat
villisiipiperhosen leiskuvat siivet
yövytte sisälläni
karkoitatte yötä pelkäävät ajatukseni
sinne
missä valoionit sulavat mustaan
         tanssivat
         täyttävät
kaiken pimeän
kaiken sen
mikä minulle näyttäytyy


koska eniten pimeää pelkää valo:
pelkkä kosketus saa valon kaikkoamaan
ja voi mennä tavattoman kauan
ennen kuin sen saa taas rauhoittumaan
suostuteltua
         palaamaan

JÄLKILÄMMÖSSÄ.

vaikka lähdöstäsi on aikaa

olen silti onneton

en vuoksesi

en

en vaan tiedä miksi

ajattelen

ajattelen sinua aina

koko ajan

jatkuvasti alati

yhä

miksi vielä asut minussa?

miksi korjaat

         vuotavaa kattoa

         kaatuvaa seinää

naulaat irronnutta listaa?

kerro sinä

puhu pyydä

auta minua olemaan

valmis

olemaan yhä

MITÄ MUUTA JÄTIN JÄLKEENI?

mitä muuta jätin jälkeeni

kuin kylmät

sijaamattomat vuoteet

tunkkaisessa huoneessa

poltettujen sormenpäiden kuvat

tuhkakupissa

ylläni häilyivät jähmeät kasvot

sormet pitivät otetta

syöttivät minulle punaista lankaa

joka valui sängynlaidalta lattialle

yritin nousta

mutta

liukastuin pimeään

mitä muuta jätin jälkeeni

kuin järjettömän raa’an naurun

pitkin kuolleen ihoni pintaa

         selkäpiitäni

                   kirivän

NAAMIOHUVIT.

kun tapetoin eteisen seinää
etelästä tuotu
puinen naamio
         ahdistunut puunpalanen
suu ammollaan
silmäreiät auki
tuijotti ilmeettömänä vastaan
         kaikki nämä vuodet
kuunnellut minua kuin äiti lastaan
hermostumatta
pienistä, kaikesta
suuresta
         joka palasiksi
yhdellä sanalla paiskattiin

TYHJÄ MIELI.

tyhjä mieli
kuin villahahtuvan
ote asioista, jotka painavat
pään
ja hartiat
etkä jaksa muuta kuin tuijottaa
odottaa
että käsi laskeutuisi
painaisi sormensa kattojen ylle
nostaisi auringon

KAPULOITA RATTAISIIN.

mitä kirjoitan:

sanat rikkovat

ikkunan ja saven

         vuosisataisten pisaroiden kerrostumat

         ikiaikaisten rumpujen puhjenneet 
kalvot

         soivat

ilman rytmiä

     

VAPAUS.

on liian paljon nähtävää

enkä voi jäädä

koska asiat eivät pysyisi samoina

etkä sinä voi muuttaa tätä kipua

ottaa pois

en tahdo

sinun katsovan sen vaeltamista

silmistä suusta sisään ulos

ja aina palaavan

samoja reittejä

minun pitää

ensin nojata

kantavaan seinään

vasta sitten voin palata

KIPUA, VAIN KIPUA.

päivittäin
mietin
nykyään päivittäin
millaista olisi
jos ei koskisi
millaista olisi
jos saisi vain herätä

mitä sitten tekisin
hymyilisinkö enemmän
siivoaisinko ja lukisin
mitä ihmettä
sitten tekisin

päivittäin
mietin
nykyään päivittäin
millaista olisi
jos nukahtaisi
millaista olisi
jos vaan nukahtaisi
eikä koskaan enää
heräisi

AARNIOMETSÄ.

suorat rungot
seisovat
valuttavat lehdet ja kirkkaat pisarat
samalla paikalla
satoja vuosia
ikimetsien mustat pinjat

PIMEÄN SILMÄT.

pimeän silmät
ovat päiviä kirkkaammat

YÖPERHONEN.

uni
on kiillottanut katon
karvakehrääjät
pöyhyttelevät putoilevia lehtiä
kun
seuraavan kerran nousen
taivas tulvii
ikkunoista
ja seinillä
ajelehtivat pilvet

PIMEÄSSÄ.

verhojen laskokset
rytmittävät
lehtien liikettä
seinällä
ja katossa
huojahtelee
aaveiden jono
kuoleman pelko

JOS MEITÄ OLISI KAKSI.

en minä sitä
että sinun pitäisi
joka päivä
kävellä vastaan

enkä sitä

että sylissäsi
olisi kimppu ruusuja

vaan, että
yhdessä

avataan kaikki verhot

luetaan lehdet

aamuhämärässä

kynttilän valossa

siivotaan

kukaan ei huomaaa
kaappien alla pölyä

kumpikaan ei välitä

AIHIO.

Tyttären ilo.
Ja nauru.
     Räkänauru.
Soliseva kutina,
joka tavoittaa kainalot,
     vatsanalustan
     ja polvitaipeet.