KUNPA HE OSAISIVAT KUUNNELLA

Kunpa hekin osaisivat kuunnella
     korvilla ja suulla
     ihopinta-alalla ja varpailla
maata kuunnella
puroja, jotka laskevat vetensä metsän uumeniin
etanan vauhti kuunnella
harmaita pisaroita lokakuun sateessa
     sormenpäillä
sammakoita ja puolukan varsia
lehdeltä toiselle

ensimmäisiä lumihiutaleita
ei niitä jotka eivät jääneet eivät jaksaneet
niitä jotka kulkevat kanssasi

kunpa he osaisivat kuunnella
kuusien harventuneita oksia
ja poluiltaan eksyneitä kiviä
kanervamättäitä
niin kuin vain sinä osaat kuunnella
kuhnurin neitsytlentoa
ja käpyä joka hajoaa hirven suussa.

ISO TYTTÖ

Tässä kuvassa,

ikkunaan heijastuvassa,

halaan sinua nopeasti

et ehdi suuttua

ja minä tiedän

seuraavan kerran

pitkällä käytävällä,

sen tyhjillä seinillä, sama kuva

ja valkoisessa huoneessa.

Sinä käyt enää vain kääntymässä

puhut nopeasti elämästä

hengästyt lapsista,

raskaasta työstä ja

rahapulasta

halaat kerran, ehkä kaksi

ja annat hennon suukon poskelle

vähän ennen kuin lähdet

siitä minä tiedän

tässä kuvassa,

minua pidempänä,

olet vain lainassa.

SINÄ JA MINÄ

sinä ja minä

kerro ne erilleen

laita väliimme pilkku tai patja
verhot, puolipiste ja lukollinen ovi,
johtolause tai virke

The End.

MUISTATHAN MILTÄ TUNTUU

muistathan miltä tuntuu,

kun marraskuun jäinen sade iskeytyy ovella kasvoillesi,

painaa hiuksesi kauluksen alle ja

pilvivesi valuu lämmetessään alemmaksi,

villapaidan alla

jokaisena päivänä täällä

jossain kaukana aurinko kiertää sinua

ja minä

seison lätäkössä punaiset saappaat jalassani,

pysäkillä, jolta sinä läksit

AIKA

Ajele pitkin kujia ja mukulakivisiä teitä,

katsele sillalta lauttoja, virtaavia jokia ja meitä,

usko johonkin

mihin?

sitä ei kukaan tiedä

mieheenkö metsässä,
kirves kädessä

kaatamassa puita, pudottamassa pesiä
pöllöjä

kurkeen suolla,

joutseneen Rukajärven yllä,

sammakkoon pitkospuilla
vai lapseen ensimmäisellä koulutiellä

LENTÄJÄ

Minä voin mennä, sanoit

voin lähteä

"katso etäämmältä tätä tähteä",

kuulin,

kengännauhat, vetoketjun

hattu päähän, askeleita,

eteisen oven auki jäävän

VANKILA

He rankaisevat alastonta sieluaan
paljastavat itsensä purevalle ilmalle ja
tuomitsevat kylkensä nälästä kuolemaan


he hylkäävät kasvonsa ja pitkät luunsa,
tukistavat tukkansa ohueksi siimaksi,
tuulessa korvat paljaana soivaksi
ja tukkivat häpeästä oman suunsa


he kurittavat itsensä, haavoille lyövät,
silmänsä itkevät suomuille, itkevät ja juovat


he päästävät ajatukset nauruina pihalle, kaulapannan kanssa lenkille
rääkkäävät itsensä kielettömiksi, syyttömiksi ja syyllisiksi
kuka päättää kuka saa elää ja kenet vangitaan.

ROOM SERVICE

Itäisellä viistokadulla
iltapäivällä kello neljä, ruuhka-aikaan
elämänviiva pysähtyy paikassa minne toiset eivät yltäneet


keskustan hotellin viidennessä kerroksessa, lakatulla tammiparketilla
kerää värit auringosta
valon verhojen raosta
antaa kaiken solisluulle
tähän, ja tuohon osa
ala-aulan, hissimatkan, käytävän ja huoneen keltaisten seinien takana
vielä kerran navalle,
kerran vielä alle, ja
kainalokuoppaan sormet


pöydälle asettaa, ovenpieliin kiinnittää,
ikkunalle ja pimeimpään nurkkaan saalistaa, ja matolle
puristaa pakaroista, kääntää ympäri ja alusta aloittaa,
toisen oma


huomenna huomenna, ja
ylihuomenna

KAHDEKSAN KLOVNIA

Taikuri on tapettu,
yleisön hurratessa, veri vuodatettu


maneesilla seisovat syytetyt,
suorassa rivissä talvea odottavat kuin tinasotilaat kaatuneessa sodassa,
tekonsa ovat pukeneet värikkäisiin vaatteisiin ja kasvonsa surullisiin suupieliin,
punaisiin huuliin,
ja yksi kyynel poskelle, toiselle toinen


suuri hattu olkoon suuri valhe, se peittää paljolta korvat
punainen nenä pieni valhe, valkoinen
henkselihousut jokaisella klovnilla,
jaloissa suuret kengät,
taskussa yksi salaisuus


paidoissa napit juopuneena huterassa rivissä,
kiinni toisissaan, että pysyisivät pystyssä,
kuusi kiiltävää ja yksi haljennut,
alhaalta ylös asti väärinpäin napitettu,
kahdeksas joukosta tiputettu


valehtelevat, että maneesille lumi sataisi
ja jäljet ikuisesti peittäisi,
päälle kasvaisi tie tai asfaltti


ovat kaikki yhtä mieltä,
ketään ei heitetä leijonille, pudoteta trapetsilta
nuoralla tanssivat ja juovat,
ilman turvavaljaita,
pellet.

VALINTA

Sä haluut olla vapaa ja rivistä valita,
sä haluut olla rauhassa ja viikkoja miettii,
päätä nollata ja taksiin nojata.


Sä sanot, että sä rakastat mua,
musta ei vaan koskaan tuntunu sille.
Sun rakkaus on kylmä, käännetty selkä
julmuudet vitsinä, huudettu silmille.


Sä haluut kuulla mun äänen, mut mä en saa soittaa.
Sä ladot säännöt pöytään, turha mun on ees koittaa.
Sä haluut elää täysillä ja kaikessa voittaa.


Sä sanot, että sä rakastat mua,
musta ei vaan koskaan tuntunu sille.
Sun rakkaus on kipeä, silmissä häpeä
seinässä reikä, huutaisit sille.


Sä haluut mun rakkauden, mutta sä tapoit sen
kirjain kerrallaan mä tajusin sen.
Baby, sä voit mennä baariin ja tiskille,
mä jään kotiin viskille.

KÄVELYLLÄ

Tänään ei tunnu siltä, ei tuulelta tienviitassa, pudonneilta lehdiltä ojanpientareella, sullotuilta jalkakäytävällä, ei tunnu siltä että varjot valaisisivat kujia, pimeitä ja piilossa olevia, ohikulkevilta katseilta, täpötäydeltä pöydältä lämpimässä ravintolassa kahden ikkunan takana, viiden korttelin päässä, paikassa, jonka parkkipaikalle mahtuisi vielä yksi auto, jos uskaltaisi ajaa, eikä pelkäisi taustapeilissä asuvaa pimeää, tuulta puiden oksissa ja peltikattojen kolinaa, vauhdilla ikkunaan iskeytyvää talitinttiä, ja naapurissa asuvaa koiraa.

SIVELLIN

Minut on maalattu vaaleanpunaisella tähän tuoliin, ääriviivat mustalla, rajattu sekavaksi, en voi istua enkä maata, silmiä ummistaa siltä, jota tuskaksi kirjoissa kutsutaan


se makaa sohvallani ja tuijottaa hievahtamatta eteensä
kohentelee tyynyjä päänsä alla, eikä anna katseensa hetkeä levätä


jos suljen silmäni,
se katselee uniani,
lupaa kysymättä jakaa onneni
ja pelkäämättä kulkee kanssani pimeässä, varjoissa,
joita kuu ei valaise eikä aurinko sokaise.

AHDASTA

Sinä voit mennä nukkumaan,

painaa unista raskaan pääsi tyynyyn ja kuvitella,

se olen minä,

minun tuoksuni ja kaareva kylkeni,

hitaista tarinoista kohoileva rintani,

lämmin vatsanukka ja kuulevan korvat

minä annan unillesi aikaa tottua pimeyteen ja silmillesi hämärään,

minä puhallan pahan pois kerralla,

ohitan juosten lasten pilkkanaurut ja pysäytän kyyneleet,

niskassa harhailevan lumipallon ja terävät kivet kämmenissä

kuulen kuinka sydämesi laukkaa

hennolla väritetty ihoni makaa maassa,

poskella sylkeä ja kuraa rikkinäisellä paidalla,

ja kaikki kuulevat,

hitaat ja hiljaisetkin,

ja mykät näkevät,

seuraavat katseella kasvojeni viivaa,

kulkeutuvat vatsalle, lantiolle ja nivusille,

odottamaan hiljaisuutta nauravassa luokassa

ohittavat naarmut polvissani ja jatkavat matkaa,

ohi pohkeitteni, alas nilkkoihin,

kietovat varpaideni ympärille hyppynarut ja seinäpallot,

välitunnilla lukitut vessan ovet ja katkenneet sauvat,

tunkevat jalkani liian pieniin kenkiin,

ja sinä tulet,

ja puhallat kenkäni henkiin.

LÄHDÖSSÄ

Kurjet nostattavat siipien alle tuulen ja puhurin,

jotta muistaisimme kaurapellot ja metsät,
vedet, joet ja kalat


ja antaisimme niiden olla röyhyjä, honkia, ahvenia ja tuhatpäisiä särkiparvia 
ja lumipatjan alla kasvaa vahvoiksi ja valtaviksi,
koristamaan teitä ja polkuja, ojia ja meriä, ja metsän vesiä

keväästä syksyyn, kurkien tulla ja asua.

PÄÄTÖNTÄ MENOA

Tiedäthän miltä minusta tuntuu,

kun sateet kulkevat kiireessä ohitseni enkä ole tässä,

joet juoksevat vapaina ja harmaat pilvet taivaalla,

kaikki tuttuja keskenään

niin kuin polveni, jotka puristuvat toisiaan vasten nälästä

lihatiskillä kassajonossa kotona töissä kirjastossa kuntoutuksessa terapiassa lenkillä pyykkituvassa vanhempainillassa pelimatkalla sossussa kelassa kauppahallissa äiti

pitäisi olla, enkä osaa päättää, rasvatonta vai luomua.

VANHAT KARMIT

Iltaisin riipun ikkunassa ikävöimässä ystävää.

Puiset karmit painavat nahkaani synkkiä ja pimeitä suortuvia,

sormenpäihini kiireisen kaupungin katuja.

Portailla pakkanen puree

ja pyrkii sisälle.

Talvella mieli ei jaksa kävellä.

KUKA MINÄ OLEN?

Ehjät kodit nuokkuvat kerroksittain ja takoissa palaa valkea.

Päädyin istumaan tälle sohvalle kynät kädessäni, pureskellut

höyhentossut palelevissa jaloissani.



Minä olen se, 
joka näkee loputonta unta eteiseen kuolleesta koirasta.



Olen läpikäydyn oven nariseva sarana,

niska etukenossa,
 hartiat kupissa, enteilen päänsärkyä.

Hiukseni on valettu permanenttiin, joka suoristuu sanoista.

Riippuvat rintani ovat revenneet vatsalle,
 makkarat kurtussa, yksi – neljä

tyhjät sivut sylissäni,
 suonet risteilevät reisilläni.



Totuuden puristan hiilestä 
olemattomilla kynsillä,

turvonneissa sormissani.

Olen rannalle huuhtoutunut makean veden virttynyt tukki.

NEULASILLA

Kaikki puut kaadettu, kuuset

männyt, koivut, juuriltaan työnnetty

missä polku, neulasilla astella

kivillä kuumilla juosta, haavoille huohottaa

missä kuusen oksia kurkottaa, männyn

kiharasta roikkua, kaksinkäsin

tippua

missä kävyistä kudottu peitto, sammaleelle

pää laskea, jalat juurille.

VALEHTELEVAT

Sanovat

jos juoksisit suoraan ajovaloihin
ajaisin päällesi jarruttamatta

pysähtyisin kun vartalosi ruhjoutuisi
konepellille ja koivet kolahtaisivat tuulilasiin

en kirkuisi kauhusta.

Nousisin ylös autosta,
tarkistaisin peltivahingot, ja kynnet
valkoinen muuttuisi raidalliseksi,
jättäisi selviä jälkiä, selvitettäväksi

soittaisin poliisin paikalle.

Kuka nostaisi peuran pois konepelliltä
korjaisi sirpaleille levinneen tuulilasin
siivoaisi punaisen puron, joka juoksi joelle asti.

KADUNKULMASSA

Vaikka alkaisi uusi elämä ja uusi päivä,

ja yö ja ajanlasku ja kaikki

ja kaikkialla poukkoilisi perhosia ja lintuja,

madot kuivuisivat asfalttiin

ja siilit kulkisivat tien ylitse satuttamatta itseään eikä niiden maito valuisi hukkaan,

eivätkä linnut jaksaisi juosta pilviä kiinni ja tippuisivat pesistään,

lehdet muuttaisivat kodeistaan ja tammenterhot etelään

kesä kasvaisi selässäni talveksi,

tähdet rypistyisivät valottomiksi,

ihmiset istuisivat kodeissaan yksin ja kylmissään

ja naapurin lapset nääntyisivät nälkään

valot sammuisivat Hämeenkadulla ja keskustorilla ja meillä,

kauppiaat sulkisivat ovensa aamulla, eikä kukaan tulisi avaamaan,

vaikka sinulla olisi nälkä,

minusta tuntuu, sinua varten.

VAELTAJA

Sateen voi puhkaista yhdellä siiven iskulla, kastua
kuin lohet joessa, jotka vaeltavat vapaina,
nousevat koskesta koskeen kutemaan

kidukset huohottaen, jäävät auringon kylkeen odottamaan, perhosia
jotka putoilevat terälehdiltä ruohikkoon, piiloon pisaroilta,
etteivät ne hakkaisi heikkoja siipiä hengiltä.

POHJOISTUULI

Haapojen havinaa, vailla maisemaa
korkeutta, valoa
puiden latvoja

ääntä, mekkalaa,
siiveniskuja, auraa, ympyrää

mielikuvia onnellisista,
jotka pääsivät tänään lähtemään.

SAALIS

Raotin raskasta ovea,

tuli kylmä, tuli kolea

oven aukaisin,

lensit vapauteen, ja takaisin

huomenna laitan avaimen oveen,

kolmesti kierrän ja suljen sen

avaimen heitän kiehuvaan jokeen,

tulkoon hauki ja syököön sen.