Päädyin istumaan tälle sohvalle kynät kädessäni, pureskellut
höyhentossut palelevissa jaloissani.
Minä olen se,
joka näkee loputonta unta eteiseen kuolleesta koirasta.
Olen läpikäydyn oven nariseva sarana,
niska etukenossa,
hartiat kupissa, enteilen päänsärkyä.
Hiukseni on valettu permanenttiin, joka suoristuu sanoista.
Riippuvat rintani ovat revenneet vatsalle,
makkarat kurtussa, yksi – neljä
tyhjät sivut sylissäni,
suonet risteilevät reisilläni.
Totuuden puristan hiilestä
olemattomilla kynsillä,
turvonneissa sormissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti