iltapäivän vaunussa
sormet puristavat penkkiä
jokaisella pysäkillä
ajatukset lehahtavat
sisään ja ulos
miten hän elääkään
yhdellä reitillä
miten paljon kadunkulmasta toiseen
ei auta
että asuu aurinkoisessa huoneessa
jonka lattialle takertuvat säteet
niin kuin silkkimattojen hapsut
ei auta
että päässä soi sinfonia jonka jokainen nuotti putoaa
niin kuin lehdet jotka värisevat samassa puussa
kiskot kirskuvat aamusta iltaan
tässä kaupungissa
missä muistot matkustavat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti