YÖN PIMEÄ PELKO.

te molemmat
villisiipiperhosen leiskuvat siivet
yövytte sisälläni
karkoitatte yötä pelkäävät ajatukseni
sinne
missä valoionit sulavat mustaan
         tanssivat
         täyttävät
kaiken pimeän
kaiken sen
mikä minulle näyttäytyy


koska eniten pimeää pelkää valo:
pelkkä kosketus saa valon kaikkoamaan
ja voi mennä tavattoman kauan
ennen kuin sen saa taas rauhoittumaan
suostuteltua
         palaamaan

JÄLKILÄMMÖSSÄ.

vaikka lähdöstäsi on aikaa

olen silti onneton

en vuoksesi

en

en vaan tiedä miksi

ajattelen

ajattelen sinua aina

koko ajan

jatkuvasti alati

yhä

miksi vielä asut minussa?

miksi korjaat

         vuotavaa kattoa

         kaatuvaa seinää

naulaat irronnutta listaa?

kerro sinä

puhu pyydä

auta minua olemaan

valmis

olemaan yhä

MITÄ MUUTA JÄTIN JÄLKEENI?

mitä muuta jätin jälkeeni

kuin kylmät

sijaamattomat vuoteet

tunkkaisessa huoneessa

poltettujen sormenpäiden kuvat

tuhkakupissa

ylläni häilyivät jähmeät kasvot

sormet pitivät otetta

syöttivät minulle punaista lankaa

joka valui sängynlaidalta lattialle

yritin nousta

mutta

liukastuin pimeään

mitä muuta jätin jälkeeni

kuin järjettömän raa’an naurun

pitkin kuolleen ihoni pintaa

         selkäpiitäni

                   kirivän

NAAMIOHUVIT.

kun tapetoin eteisen seinää
etelästä tuotu
puinen naamio
         ahdistunut puunpalanen
suu ammollaan
silmäreiät auki
tuijotti ilmeettömänä vastaan
         kaikki nämä vuodet
kuunnellut minua kuin äiti lastaan
hermostumatta
pienistä, kaikesta
suuresta
         joka palasiksi
yhdellä sanalla paiskattiin

TYHJÄ MIELI.

tyhjä mieli
kuin villahahtuvan
ote asioista, jotka painavat
pään
ja hartiat
etkä jaksa muuta kuin tuijottaa
odottaa
että käsi laskeutuisi
painaisi sormensa kattojen ylle
nostaisi auringon

KAPULOITA RATTAISIIN.

mitä kirjoitan:

sanat rikkovat

ikkunan ja saven

         vuosisataisten pisaroiden kerrostumat

         ikiaikaisten rumpujen puhjenneet 
kalvot

         soivat

ilman rytmiä

     

VAPAUS.

on liian paljon nähtävää

enkä voi jäädä

koska asiat eivät pysyisi samoina

etkä sinä voi muuttaa tätä kipua

ottaa pois

en tahdo

sinun katsovan sen vaeltamista

silmistä suusta sisään ulos

ja aina palaavan

samoja reittejä

minun pitää

ensin nojata

kantavaan seinään

vasta sitten voin palata

KIPUA, VAIN KIPUA.

päivittäin
mietin
nykyään päivittäin
millaista olisi
jos ei koskisi
millaista olisi
jos saisi vain herätä

mitä sitten tekisin
hymyilisinkö enemmän
siivoaisinko ja lukisin
mitä ihmettä
sitten tekisin

päivittäin
mietin
nykyään päivittäin
millaista olisi
jos nukahtaisi
millaista olisi
jos vaan nukahtaisi
eikä koskaan enää
heräisi

AARNIOMETSÄ.

suorat rungot
seisovat
valuttavat lehdet ja kirkkaat pisarat
samalla paikalla
satoja vuosia
ikimetsien mustat pinjat

PIMEÄN SILMÄT.

pimeän silmät
ovat päiviä kirkkaammat

YÖPERHONEN.

uni
on kiillottanut katon
karvakehrääjät
pöyhyttelevät putoilevia lehtiä
kun
seuraavan kerran nousen
taivas tulvii
ikkunoista
ja seinillä
ajelehtivat pilvet

PIMEÄSSÄ.

verhojen laskokset
rytmittävät
lehtien liikettä
seinällä
ja katossa
huojahtelee
aaveiden jono
kuoleman pelko

JOS MEITÄ OLISI KAKSI.

en minä sitä
että sinun pitäisi
joka päivä
kävellä vastaan

enkä sitä

että sylissäsi
olisi kimppu ruusuja

vaan, että
yhdessä

avataan kaikki verhot

luetaan lehdet

aamuhämärässä

kynttilän valossa

siivotaan

kukaan ei huomaaa
kaappien alla pölyä

kumpikaan ei välitä

AIHIO.

Tyttären ilo.
Ja nauru.
     Räkänauru.
Soliseva kutina,
joka tavoittaa kainalot,
     vatsanalustan
     ja polvitaipeet.

ENNEN UNTA.

luomet tipahtavat
aiheuttaen kipua
valuttavat suolavettä
en halua vielä nukahtaa
en nähdä aamua
jolloin heräsin ihmetellen
miksi kello ei soinut
vaikka muistin että näin unta
josta en halunnut nousta
en halunnut luopua
en vielä
en niin kauniista
miehestä
jonka vaaleat hiukset
näyttivät kihartuvan niskasta
ja karhea hymy tarttui minuun
aloitti silmistä ja päättyi

ALUN PERIN.

olin avoin
sivut jäivät tyhjiksi

HÖYRYJÄ.

kun ikkunat lakkaavat läikkymästä seinille
viileys sulattaa itsensä
jalkapohjiini
kiipeää kohti vatsaa
vaikka en tunne ketään
käsietäisyydellä
tässä
tai tuolla
mietin sinua
enimmäkseen juuri iltaisin
makaan yksin
enkä halua enää mitään
olen valmis kaikkeen
ja kaikkea varten
puhdas
tarpeeksi kylmä
lämmetäkseni

EN MILLÄÄN JAKSAISI.

en malta odottaa
että lehdet lähtevät
irrottautuvat matkalle
jonka määränpää
on tuntematon

en millään malta odottaa

että kurjet

muuttavat mukana

lentävät punaisessa aurassa

ja rääkkyvät

en millään malta odottaa
että juureni jäätyvät kiinni
tähän maahan
riisuttujen oksien alle

en millään malta odottaa
että lumet sulavat
että saan kenkäni irti
ja pääsen kotiin
olen vapaa lentämään

en millään jaksaisi odottaa
että lämpö kuivattaa
valuvat ikkunat
että valo osuu nurkkiin
ja silmut täyttävät ikkunan

ALUSTA LOPPUUN.

jos on täynnä
loukkaavia sanoja
         perkeleitä
miten ne saisi ulos?
kuulostamatta katkeralta
kuulostamatta siltä
että haluaisi kalvaa
sisuskalut ulos ja syöttää sudelle
kun ei kuitenkaan tunne
nälkää
eikä janoa
ei häntä kohtaan

HEREILLÄ.

unensyövyttämä
ajatuskatko
sisälsi suolenpätkiä varpaat
kukkaruukun
ja kuumankoiran
tehokkaimmillaan hän oli
juuri heränneenä
kun uni oli karistellut hiekat
ja kiillottanut katon
kun hän seuraavan kerran nousisi
taivas tulvisi
ikkunoista
ja seinillä
ajelehtisivat pilvet

VALOSSA.

riita
pesi valkoiset sukat mustiksi
ja seuraavana yönä
uneksin
tummasta
vedestä joka puristi minua
tarttui hiuksista
ja valutti kohti pohjaa
kasvustoja

missään ei ollut koskaan
ollut niin kaunista

eikä missään
koskaan
kapea valokuilu
ollut osunut niin suoraan alas
siipien saattelema

JANO.

huoleton katseesi
ylittää
kasvoni
leuankärkeen
valuneen janon

pölyisessä huoneessa
hengität
kuivaa ilmaa
huohotat
että et kuulisi
kiskojen kolinaa

SYYLLINEN.

unessa
sudet
ajavat minua takaa
vaikka herään
silmät viiltävät
sänkyni yllä
tunkeutuvat
hiestä kostean
turkin alle

YKSINÄISEN NAISEN MIELI.

pimeässä huoneessa
ikkunalaudalla kukkia
         tapetit
         seinät raollaan

pöydänjalat kaukana toisistaan
liina virkattua pitsiä
valkoinen
lautalattia selän painua
rinnan päällä hellä paino
         huulia hivelevä
kuun valo

PUHU.

sanoja
jotka putoilevat itsestään
pimennetyille ikkunoille
valuvat käsistäsi kuin tippuvat tähdet
         ruispelloille osa
         osa puhkaisee reiän betoniseinään
hajoaa pilveksi
lattialle
kenenkään huomaamatta

lopulta
sinä hylkäät
reikäiset seinät muovimatot
ja minä
nostan lattianrajasta
         palasista pienimmän
         ja
         maistan
tähdenlennot pakenevat ikkunoista
verhot palavat

LAPSI.

löysin itseni lapsena
vuosien takaa
kuinka mykistävää
         paljasta
huomata
jo tuolloin olleensa alakuloinen
         nähdä kaikki
hämärän takaa
pimeässä

MATKA.

ihmeellinen
kalvas valo
hehkuu huoneen nurkassa
pölyverhot seinillä
ja lattianrajassa
ovat kasvaneet isoiksi

alhaalla rantabulevardilla
lasit kilisevät
hotellimarkiisien alla
ruskettuneet kasvot
ja hoikat sääret
kultaisissa sandaaleissa
huojuvat
viulun sointien tahdissa

sinä makaat sängyssäsi
haluamatta nähdä ketään
kutsumatta luoksesi
muita kuin tuulen
joka heiluttaa yöverhoa
janoaa mukaansa

RANNIKKO.

parasta tässä kaikessa
on laineiden yllä viipyilevät vaahtopäät
siivet joiden lähtöä vielä saa odottaa
sillä välillä voi kuulostella
ihmetellä sitä halua
ja voimaa
millä pisarat paiskautuvat päin kiviä
ehdoin tahdoin
asettavat itsensä alttiiksi
kivulle

JOTAKIN PÄÄHÄN PANTAVAA.

löysin tänään uudet lasit
(tai ne löysivät minut)
näyttivät hylätyiltä
näyteikkunassa roikkumassa
samassa telineessä muotivirtausten kanssa

SUONET.

kaikki mitä tiedän mahtuu sisälle
mahtuu ovista ja pesemättömistä ikkunoista
mahtuu sulkasuonien väleistä ja seinäraoista

kaikki mitä tiedän sopii ylleni tai valuu päältäni

jatkuva sade peittää pahimmat puutteeni
kirjoittamattomien lehtien
auenneet lavat

KYLMÄ EDELLEEN.

ei ole pitkä aika
siitä kun salamat iskivät
läpinäkyivät
mustissa ikkunoissa
kallioiden välissä
karahtivat kiville

ei ole pitkä aika
siitä kun kaikki saattoivat kuulla
ja näkevät nähdä
kiemurtelevat tähdet
putoamassa

VELI.

tiheää

aluskasvillisuutta
askel askeleelta

vihreää

lehtiä

kasveja

nuukahtaneita kukkia

osa pudonnut

osa kasvaa edelleen

                             odottaa vettä

vihreitä koivunrunkoja

molemmin puolin tietä

vierellä veli joka ei paljoa puhu

tai jos puhuu

ei puhu vaan juttelee

harmittomia

mutta välttelee asioita

sellaisia jotka värjäävät puunrungot punaisiksi

OTA.

ota tämä kaikki pois

ja peitä jäljet

hukuta sielu sydän

solut

kaikki

peitä allesi

sitten unohda mistä minut on tehty

pienistä palasista

vastapareista

polta minut kuin kokko

ja kokoa huomenna uudelleen

maasta nousee merenneito

seireeni ja satakieli

TILALLE JOTAKIN.

uneksin
uneksin olevani kuolematon
kiveen taltioitu
kuva itsestäni
kaikkea sitä vastaan joka petti
ja jätti hämärän jälkeensä

JOKI.

kuin vesi
         olen virrannut
pyhättösi läpi
         enkä vieläkään tiedä
                  mikä olet
         mistä tehty

KAIKENLAISTA PASKAA.

millaisilla sanoilla sinä kuvailisit sitä tuskaa
mitä minä kannan ohimoillani usein?

millaisella sylillä sinä ottaisit minut vastaan
kun tiedät mistä tulen?

miten kertoisit minulle että rajasi on tullut vastaan
päiväsi on täynnä omaa painajaistaan?

KAUPUNGISSA.

iltapäivän vaunussa
sormet puristavat penkkiä
jokaisella pysäkillä
ajatukset lehahtavat
         sisään ja ulos

miten hän elääkään
        yhdellä reitillä
miten paljon kadunkulmasta toiseen

ei auta
         että asuu aurinkoisessa huoneessa
jonka lattialle takertuvat säteet
niin kuin silkkimattojen hapsut

ei auta
         että päässä soi sinfonia jonka jokainen nuotti putoaa
niin kuin lehdet jotka värisevat samassa puussa
kiskot kirskuvat aamusta iltaan
tässä kaupungissa
         missä muistot matkustavat 

HUOMENNA.

tänään
syleilin vihreämpiä lehtiä
kuin koskaan aikaisemmin

tuoreissa oksissa kiinni toisissaan
huumaantuneet
kukat ja kosteat terälehdet
enkä enää saanut sanottua
         huomenna palaan takaisin
sinä huumasit minut

SEKUNTIPELIÄ.

päivien
sekuntien
ja hiljaisten
lyöntien ajan olen vain odottanut
tuijottanut tyhjää

ja sitten
sellaisena päivänä
jolloin muut eivät jaksaneet vaivautua
eivät edes vilkaisseet ulos koska satoi
pisarat valuivat ikkunoita pitkin
räystäitä ja puunrunkoja pitkin
huomasin kääntäneeni esiin tyhjän sivun
etsineeni jostain kynän
ja kirjoittavani
yhtäkkiä
siitä vain
heti sen jälkeen kun sain tiskattua
ja kaikki ajatukset koottua
ripusteltua naruille ja laskosteltua hyllyille
kaikki puhtaat ja ryppyiset

JA.

minä
     on sisäinen haiku
     sana jonka jokainen osaa

sinä
     on minun ulkopuolellani
     asia josta en aina välitä
     tai minun ei tarvitse

TÄNÄ YÖNÄ.

tajuatko
että kirjoitat sanojen virtaa
äänettömiä hiukkasia
tänä yönä
värittömässä talossa
jonka ovet ovat sulkeutuneet
ja vain pihatie kuvittelee
saavansa itsensä puhtaaksi
hiekasta ja kivistä
vastasataneesta raskaasta lumesta

EN SAA UNTA.

kuinka moni on tyytyväinen
siihen missä asuu
millaisia ääniä ympäriltään kuulee?
miten monta ovea aukaisee
että pääsee ulos
ulkoa sisälle ja ylhäältä alas - alhaalta ylös?
miten monta kertaa pitää sanoa
että rakastan sinua
niin kuin tyhjille seinille
maalataan väreillä maalataan raitoja
kiinnitetään listat?
voisitteko jo lopettaa pattereiden paukuttelun
täällä yritetään nukkua syvää unta?

JOS TIETÄISIN.

jos tietäisin
että sinä tulet
istuisinko odottamassa
väsyisinkö odotteluun niin
että lakkaisin saamasta unta
luulisinko lopulta kuvitelleeni koko jutun
hetkeä ennen kuin sinä saavut
ilosta hämmentynyt ilme kasvoillasi
metsien kirkkaat vedet silmissäsi
tietäisin heti
nuo kasvot kuuluvat minulle
nuo kasvot haluan nähdä huomenna
ja eilen
tietäisin heti
että sinä kulkisit kanssani samaa askelta
et edessä etkä jäljessä
tarttuisit käteeni sillalla
ja kapealla polulla nostaisit minut syliisi
kun minä jaksaisin vain hymyillä
sinulle
ja päiville
niille jolloin vain odotin
odotin että tämä päivä tulisi
että linnut laulaisivat metsässä
ja hauki nappaisi syötin

ODOTUS.

odotuksen tilassa ei ole vapaita aikoja

peruutuksia voi kysellä vastaantulevilta

jotka ohittavat
kaikki talot keltaiset
ikkunaverhot

ja onnellisen maton

käyvät istumaan nurmikolle

ja levittävät kaupungin alleen

sitten käyvät makaamaan ja sulkevat

ikkunoista luukut

ovet jättävät raolleen

SANASEPPO.

Sinähän olet oikea sanaseppo
kyllä sinä tiedät mitä pitää sanoa
osaat kirjoittaakin niin hyvin
lauseet lentelevät mielessäni
enkä saa otetta yhdestäkään
jolla voisin auttaa surevaa ystävääni
varpaitaan
jotka ovat kylmettyneet
liian pienissä vuorittomissa kengissä
kynnet kääntyneet sisäänpäin
jokaisella askeleella
eikä pakaralihas edes yritä tehdä omaa työtään
vaan lataa kaikki odotukset reisilihaksille
jotka kipeytyvät jokaisella askeleella lisää
mitä sitä osaisi sellaiselle sanoa
kuin että
paina puuta
istu tähän viereeni
katsellaan vähän maisemia
katsellaan ohi kulkevia
etsitään ehjät kengät

SINÄ.

tulit takaisin
viivyttelit sormiasi poskellani
ja hymyilit
et vastannut kysymykseeni
joka jäähdytti ilman välillämme
hymyilit
yhtä typerästi kuin minä
nielaisin kuuluvasti
vesi valui pitkin kurkkuani
menneiden vuosien jäät sulivat

AJATUS.

onko yksikään ajatus itsessään
niin voimakas
että pysäyttäisi ajan
niin että huomaisit
ajattelevasi
vain sinistä peltoa
kirkkaan taivaan alla
sinisiä puita
unisia ja käveleviä
tiheitä pensaita joiden alla kasvaa
renkaita ja päällä juoksevat
päivisin lapset
sinisten unien sokeat lapset

KAIKISSA RISTEYKSISSÄ.

kaikissa risteyksissä

pitäisi tietää

mihin suuntaan ja millä

pitäisi nähdä nurkan taakse

aavistaa tuleva

katukivet liikennevalot
juoksureitit ja huonepalot

vaiko juopunut porttikongin vartija
vanhat rattaat ja kivipyörä

minä en ole koskaan ollut niin tarkka

eivätkä minua tällaiset asiat kiinnosta

siitä olen ylpeä

mutta jos kukaan ei tunnista
ei katso silmiin

missä minä sitten olen

minne menen

PORTAISSA.

olen säpsähtänyt hereille

portaissa

pidellessäni kiinni kaiteesta

tarttuneena siihen kahdella kädellä

että en kaadu

lysähdä maahan ja herää

ala hengittää

ja sijoittaa portaat ja käytävän

näkökenttäni äärilaidoille

matkani keskivaiheille

ulko-oven määränpääksi

HERÄÄMISIÄ.

olen herännyt

jokaikinen aamu

lehdilläni samanmakuinen pimeä

varrellani kiertyneen lakanan

pitkät ja syvät poimut

joissa pölyhiukkaset tanssivat

hoipertelevat
valonkajossa kohti latvustoa

ja sulkevat silmäni

ei enää

ei tätä samaa unta

kylmiä seiniä rutikuivaa maata

kunnes koittaa aamu

jokaikinen aamu

MERI.

meri
kasvoi sisälläsi
sinistä ja punaista
kaikkia sateenkaaren näkymättömiä värejä
kaarevaan horisonttiin asti ja takaisin

vesi pysyi vaiti
pysyi liikkumatta paikallaan
ja antoi minun kävellä yllään

ja kun katsoin jalkoihini
aallot olivat pukeutuneet valkoiseen takkiin
ja tunsin kuinka tuuli nousi raivosi pohjoisesta itään
ompeleet repesivät vaikeroiden
ja minä vajosin ratkenneeseen saumaan
kunnes manaatti nielaisi minut
ja sylkäisi takaisin rantaan

JOTTA VOISIT JUOSTA HATTU KÄDESSÄSI.

tänä päivänä kaikki on äänetöntä

lempeää ja tyyntä

kukaan ei kuule kuinka ihmiset virtaavat pöytien yli ja läpi

astiat helisevät kuumassa vedessä

ja roskapussit täyttyvät onnittelupuheista

kukaan ei kuule kuinka naiset huohottavat portaita ylös ja alas

ja piilottavat kätensä likaiseen esiliinaan

väsyneet kasvonsa

tänä iltana kukaan ei nuku

juo liikaa ja sammu pöydälle tai sen alle

unohda takkia naulakkoon vaikka muut ovat jo menneet

vieneet alimmaiset

jäljellä on vain kaksirivinen kaulukset pystyssä

puoliksi syöty kakku ja kukkakoristeet

samassa koukussa vasta-avioitunut hattu

ja kun pimeä lopulta tulee

se kaataa viimeisen juoman

ja kaikki jälleen päälleni

kukaan ei kuule kuinka kengät potkivat ja rettelöivät

sormet raapivat puristavat tiukasti 

ja lattia juo kyljistäni virtaavat lammikot

YÖSSÄ.

Yhdessä yössä niin suureksi

että sydämet eivät voi erota

ilman tuskaa

siitä suudelmasta minut olisi pelastettu
rakastamasta

MITÄ SINÄ SAIT?

Mitä jättäisit tekemättä ja mitä tekisit

jos saisit valita uudelleen

kenen kanssa törmäät

keneen rakastut

koska koskaan

ei voi tietää

keneen seuraavaksi

kenet uudestaan kohtaat

mihin tiesi johdattaa

mihin kaikki vie

ja entä sitten

jos et ole elänytkään

jos et uskaltanutkaan

et antanut mahdollisuutta

et aukaissut ikkunaa

et kuullut huutoa itkua linnunlaulua

tikkaa, joka nenäänsä runkoon hakkaa

mitä sinä sait

missä kuljit

kenen kanssa

ja mitä halusit

saitko sen?

saitko kaiken?

JA MINÄ VAIN SINUT.

peiton alla

hengittävät syviä unia

näkevät kaiken toisensa
pellon laidalla, omenatarhassa

ja minä vain sinut

sinut jota en voi unohtaa

unohtaa niitä suudelmia tulitikkujen valossa

joita koskemattomin huulin odotin

nähdäkseni

ja sinä

teit mitä teit jättääksesi minut tähän

EI ONNISTU. EI ENÄÄ.

Ei siitä mitään tulisi, tiedän, ei siitä tulisi mitään, senkin tiedän, silti en voi mitään sille, että ajattelen, että joskus mietin, että mitä jos kuitenkin, jos se kuitenkin olisi totta, tiedäthän?

Ei siitä mitään tulisi.

Entä jos kuitenkin tulisi, mitä sitten, jos tulisi, pitäisitkö kädestäni kiinni, etkä laskisi enää irti, pitäisitkö kiinni, kiinni minusta, etten putoaisi muistoihin, pitäisitkö kiinni, etten hukkuisi, jäisi ruosteisten junien alle.

TUULEE.

Ei pitäisi ajatella vaan katsella, tuulen sointia ikkunoiden läpi, lehdettömien runkojen huojuntaa kohti haurasta jäätä, vettä joka pursuilee jääkerrosten läpi tomusokeripinnalla. Tälle polulle raskaat askeleet ovat hukkuneet, täällä ei uskaltaisi kävellä, ei ole koskaan uskaltanut, mutta on mennyt, koska toisetkin ovat.
Nyt  tuntee olkapäässään tuulen, otsassaan roikkuvat oksat, lehdettömät ja kuivat hakkaavat ikkunaan, kunnes valo sytyttää säteet, jotka valuttavat ikkunalaudat pisara pisaralta, ryhtyvät rynnäkköön ja vihreys valtaa kaiken, vesi syöksyilee tuulen mukana, vaahtopäinä pitkin selkää.

LUETTU.

Miten katsoit pilviä
auringon molemmin puolin
väräjimme kaikilla pinnoilla

sen mitä muistaa -ei ole
se, että kaikki
ja kaikenlaiset sadut päättyvät -on

lukemattomat sivut kahlaamattomat
joet, kaarisillat
kadut, joiden kovaäänisillä varsilla roikkuvat ruuduttomat ikkunat
ikkunat, joiden katseessa palaa tuli

Miten katsoit minua tunnelin suulla
kuin värikylläistä graffitia huulet avoinna
takki vasten likaista seinää, tuoksuit halulta

elämä oli sylissäsi
harvakseltaan eletyt tunnit, tunnelista
huvennut valo, puhdas ja pimeä