VARMASTI

En varmasti,

sanoit kolmesti

ensimmäisen vei tuuli, toisen naakka

kolmas osui Dendrocopos majorin pesänrakennuksen

Ja oravan hännän heilahduksen väliin, jossain

pitkospuilla

tummanvihreässä, keltaisessa ja kylmässä

olimme eksyneet maisemaan, jääneet

tuijottamaan toisiamme, kinastelemaan

sanoista ja tavuista, äänenpainoista

kji-krä-krä-krä-krä

käpytikka hakkasi, kuljetti tikkua nokassaan

sanat vaimenivat

katkeilivat kenkien alla.

PUNAISTA

Saat kaiken mitä tarvitset;

unta ja tuulen

puhaltamaan avoimesta ikkunasta,

auringon

polttamaan verhojen läpi,

säteet

paljastamaan pölypinnat lattialla,

eilisen jäljet eteisessä,

huulipunan vessan peilissä.
Sillä kirjoitit rakastan sinua ensimmäisen kerran

yllätit minut aamusuihkulla,

naarmuilla selässäsi ja

annoit veden valua molempien ylle.
Puolukkasaippua punasi suihkuverhon,

sinä punasit huulesi, vaikka jäit sängylle makaamaan.

ESIKOINEN

odotan

juuri sinua, esikoiseni

pieni prinsessani

juuri sinua, odotan
kirjahyllyn takana
kassajonossa

kaupungin kaduilla ja

viilenevässä päivässä

tummuvassa illassa

katulamppujen alla, odotan

juuri sinua yön ja päivän välissä

juuri sinua, esikoiseni

juuri sinua

TOIVON

toivon

että huominen tulee

huomenna toivon

että olisi eilinen

eilisen verran surua

eilisen verran valoa

tänään on pimeämpi

tänään on päivän verran enempi

toivon

että huominen olisi jo tänään

huomenna toivon

että olisi kesä

eilisen verran enemmän valoa

eilisen verran vähemmän surua

tänään on parempi päivä

UUNIN PANKO

tuvassa puilla lämmitettävä uuni
     kissalle panko kehrätä
eteisessä kylmä kellarin ovi
     nihkeät vaatteet aamu kuudelta
          nukkuvalle iholle
ne piti juosta sisään, hengittää

pihan läpi kädet taskuissa pää rinnassa
navetassa vasten muuria
lehmien välissä lämpimiä pisaroita 
suoraan vetimestä illalla kylmänä tankista

äidinmaitoa emme saaneet
mutta muistoja litroittain
pulloja, pisaroita sieltä täältä
     katsottavissa, kuultavissa
traktorin kopissa kuoppaisella tiellä
kuskinamme kuollut mies

lämpimät kesäyöt kuistin portailla
          meistä huokuva hiljaisuus

USKO

väreet kulkevat pitkin vartaloa otsasta varpaisiin
kirkuva huuto taustallaan rummut
ulos purkautuvat sanat
     valheita
          jotka luisuvat käsistä
jäävät välillemme leijumaan

pettymys pettymyksen perään
sinä olet minulle

VÄSYNEIDEN YÖT

Ne on tarkoitettu unohdettaviksi
painettavaksi pimeään
     väsyneiden yöt
          loputtomasta taipaleesta
          ikkunalta toiselle
tähtien laskentaa
galaksien kurkotusta
     kylmä käsi rinnalla

menetystä emme kestäisi
irtiottoja kyllä
lyhyitä pyrähdyksiä
painottomassa tilassa

KIRJOITAN

Kirjoitan heiluvia, laskeutuvia, höyhenenkeveitä, lopulta paikoilleen asettuvia ja istahtaneita. Haluaisin kirjoittaa huojumattomia, vankkoja, painavia, paikoillaan pysyviä ja aloillaan istuvia.
----------
12. päivä jäi väliin, koska katselin tyttäreni kanssa niin innokkaasti elokuvaa, että en huomannut ajan kulkua. Mutta, mutta, lupaan paikata sen sillä, että julkaisen tänään toisenkin runon, iltaan mennessä, jookosta?

NAKKARILLA

Tyhjillä kaduilla asustavat vain linnut

heitteille jätetyt paperiservetit, käärinliinat

polttavat sormissa

nakkikioskin jonossa

lihava mies tönäisee naista

joka huojahtelee korkeissa koroissa
seisoo rikkinäisessä maailmassa

sukkahousut revittynä ja korvassa kuusi rengasta

syö lokin kanssa samaa annosta

et olisi tervehtinyt myyjää

ellei se olisi jo toista kertaa kysynyt

“mitä teille saisi olla?”

MINÄ ELÄN

minä elän, siitä olen päiväni puhunut, ja siitä kuinka poljettiin kaksi päällä syvään ojaan, hukuttiin, ja pihapiirin punaisesta omenapuusta, ovesta joka kävi yhtämittaa, viljasiilosta navetan takana, seinistä jotka kaatuivat toisinaan, peräkammarin matalista patjoista kurkotella ikkunasta, valoa, paljan käsin kauraa ja heiniä, joskus sika ja monta nautaa, nyt talo on hiljentynyt, portaat vaienneet, eikä kyytä näy missään

MIKÄÄN EI ONNISTU TÄNÄÄN

mikään ei onnistu tänään ei tunnu oikealta, ei hengitys, ei huuru kasvojen ympärillä, ei vasemman jalan kenkä, ei jäätön järvi keinumassa, ei mikään tunnu siltä kuin sinä tunnuit illalla minun sylissäni, käsi olkapäällä poski rinnalla, ei mikään tunnu ja minä odotan huomista, että sinä tuntuisit ja ilma edessäni ohenisi, näyttäisi läpi

YÖ

yö puristaa käteni kylkiä pitkin
     katselee pihalle
     vilkuilee ovelle
hakkaa sydäntäni
kuin hullu häkissään
     rumpua lyö

en pelkää yötä
     en pimeää
taistelu ilman miekkaa
     sen häviää
en unetonta yötä pelkää

vaan jos joudun lähtemään
     aika loppuu
          kesken jää
ilman kertojaa ei ole sanoja
     ei kerrottavaa

SUNNUNTAIAAMU

irrotan otteeni ovenkahvasta ja virtaan pitkin Hämeenkatua
tänä aamuna toiset ovat väistyneet
väsyneinä painaneet kasvonsa kaupungilta kotiin
ei ketään pelkäämässä oluttölkkejä,
tyhjiä paperikääreitä ja betonipylväitä
yksinäisiä liikennevaloja

LAPSET VAUNUISSAAN

en jaksa tätä
     hajua, oksennusta, rikkinäisiä kaljapulloja
väsynyttä viidakkoa naamasta toiseen
jotkut nojaamassa seiniä vasten, toiset kusemassa
terävät korot kaduilla ja kaupoissa
loputon puheensorina ahtaassa lounasravintolassa

pariskunta on ottanut riitansakin mukaan
ja nainen sylissään pieni koira, hän ei aiokaan tehdä lasta

minä haluaisin kuulla metsän puhuvan
täällä huutaa lapset vaunuissaan

TÄHDENLENTO

sanat ponnahtelevat seinältä toiselle
     täyttävät tyhjän ilmatilan
raivonpuuska pyörii olohuoneessani
pöytä tuolit astiakaappi lentää kirjahyllyt televisio ja lattia
kalpeana vanana ikkunanraosta ulos
     kimmahtaa kuuhun

minä putoan häntä kädessäni
unohdan miksi istahdin yläkerran lattialle
enkä enää muista sitäkään mitä ajattelin
     joku näki tähdenlennon ja toivoi
minä käännän kuulle selkäni, odotan eteisessä aamun aurinkoa